Kuvausluvat

Helsingin Sataman lupaperiaatteet:

  • Kirjallista kuvauslupaa ei tarvita yleisissä tiloissa. Tällaisia tiloja ovat matkustajaterminaalien lähtöselvitystilat sekä suoraan katuverkkoon liittyvät maa-alueet. Tämä koskee esimerkiksi uutiskuvauksia ja haastatteluja. Matkustajat voivat myös kuvata ilman lupaa tällaisilla alueilla. Etukäteen hankittu lupa tarvitaan, kun kuvataan kohtauksia elokuviin tai vastaaviin ja silloin kun kuvausryhmän koko on suurempi kuin viisi henkilöä tai kun kuvaukset vaativat erityisjärjestelyjä.
  • Kuvauslupa myönnetään yleensä kertaluonteisena ja lyhytaikaisena. Pitkäaikainen kuvauslupa voidaan myöntää perustelluista syistä joillekin henkilöille. Tällaisia (henkilöitä) ovat esimerkiksi merenkulkuun liittyvät vahinkotarkastajat.
  • Turvatoimialueille (ISPS-alue) ei yleensä myönnetä lupaa jos kysymyksessä on esimerkiksi kaupallinen mainoskuvaus, musiikkivideon tekeminen, elokuvan kuvaus tai muu vastaava. Helsingin Sataman kanssa tulee aina sopia tilojen käyttöön liittyvistä seikoista, jos halutaan kuvata kaupallisessa tarkoituksessa terminaalien yleisissä tiloissa tai niiden edustalla.
  • Turvatoimialueille (ISPS-alue) pääsyn edellytyksenä on yleensä saattajan mukana olo. Saattaja voi olla Helsingin Sataman henkilökuntaan kuuluva tai satamassa toimivan yrityksen edustaja, joka tuntee liikkumiseen liittyvät turvallisuusseikat.
  • Kuvauslupaa on haettava hyvissä ajoin ennen suunniteltua kuvausajankohtaa, vähintään edellisenä päivänä. Lyhyemmällä varoitusajalla esitettyihin hakemuksiin voidaan suostua vain poikkeustapauksissa.
  • ISPS-alueilla on käytettävä huomioliivejä. Niitä voi tarvittaessa lainata sataman porteilta.

Kuvauslupaa haettaessa on ilmoitettava seuraavat seikat:

  • Luvan tarvitsijan sukunimi ja etunimi sekä yritys
  • Luvantarvitsijan puhelinnumerot ja faxin numero
  • Ryhmän kokonaishenkilömäärä
  • Kuvauksen tarkoitus, ajankohta, toivottu paikka ja kesto

Kuvauslupia voi tiedustella seuraavilta henkilöiltä, samoin kuin tehdä ilmoituksen kuvauksesta:

Helsingin Satama

  • Turvallisuuspäällikkö Olli Kunnala, puh. +358 9 310 33543
    (Eteläsatama ja Länsisatama)
  • Satamestari Antti Pulkkinen, puh. +358 9 310 33600
    (Eteläsatama ja Länsisatama)
  • Terminaalipäällikkö Tapio Jeskanen, puh. +358 9 310 33819
    Länsisatama (Länsiterminaali)
  • Terminaalipäällikkö Ari Markkanen, puh. +358 9 310 33522
    Eteläsatama (Olympia- ja Makasiiniterminaalit)
  • Terminaalipäällikkö Petri Jäntti, puh. +358 9 310 33653
    Eteläsatama (Kanava- ja Katajanokan terminaalit)
  • Terminaalipäällikkö Arto Satuli, puh. +358 9 310 33679
    Vuosaaren satama
  • Liikennepäällikkö Kimmo Vahanto, puh. +358 9 310 33844


Lisätietoja:
Turvallisuuspäällikkö Olli Kunnala, puh. +358 9 310 33543


Container Depot
Hannu Salin
Tel. +358 20 744 1315 / +358 400 902 384
hannu.salin(at)container-depot.com

Finnsteve
KTV24(at)finnsteve.fi
Fax +358 9 685 7286
Tel. +358 10 565 6388

FL Port Services
portservice(at)finnlines.com
Kari Pankasalo tel. +358 10 343 5377
Mika Tapaninen tel. +358 10 343 5361
Fax +358 10 343 5616
24 h duty to ship service
Tel. +358 50 565 4802 tai +358 10 343 4802

Marine Container Yard
Teemu Heikkala
Tel. +358 40 900 6147
teemu.heikkala(at)mcy.fi

Sami Airaksinen
Tel. +358 40 900 6144
sami.airaksinen(at)mcy.fi

Multi-link Terminals
KTL(at)mlt.fi
Fax +358 20 746 0231
Tel. +358 20 746 0221

Steveco
Konttikoordinaattorit:
Tel. +358 44 232 3754
Terminal.vct(at)steveco.fi

Stevecon laivanselvitys:
Heli Niemi tel. +358 44 232 3438
heli.niemi(at)steveco.fi

Stevecon alihankkijat:
Petteri Lautamies tel. +358 44 232 3743
petteri.lautamies(at)steveco.fi