Kulkuluvat
Satunnaisesti satamassa asioivat eivät tarvitse kulkulupaa. Heidän tulee kuitenkin varautua selvittämään asiansa ja todistamaan pyydättäessä henkilöllisyytensä. Portteja valvovat vartijat ovat tarvittaessa yhteydessä vastaanottajaan satamassa.
Viranomaisten virkamerkit oikeuttavat aina pääsyyn satama-alueille ja satamarakenteisiin.
Turvatarkastukset
Matkustaja-alusten lähteville matkustajille tehdään turvatarkastuksia mahdollisten laittomien tai luvattomien aseiden ja esineiden sekä vaarallisten aineiden löytämiseksi. Turvatarkastusten tavoitteena on aluksia, satamien turvatoimialueita taikka niissä olevia henkilöitä vahingoittavien tekojen estäminen. Turvatarkastuksia tehdään ennalta laaditun suunnitelman mukaan eri terminaaleissa pistokoeluonteisesti. Turvatarkastuksia Helsingin satamassa suorittavat vartiointiliikkeen turvatarkastajat, joilla on myös vartijan ja järjestyksenvalvojan pätevyys. Toiminta perustuu kaikilta osin kansalliseen turvatoimilakiin (485/2004).
Kuka tahansa saattaa joutua turvatarkastettavaksi missä tahansa terminaalissa.
Myös tavaraliikenteelle tehdään pistokoeluonteisia tarkastuksia. Näistä tarkastuksista vastaa tulli.
Sataman vesialueella järjestettävät tapahtumat
Helsingin Sataman vesialueelle suunnitellusta tapahtumasta on tapahtuman järjestäjän lähetettävä satamakapteenille osoitettu anomus viimeistään viikkoa ennen tapahtuma-ajankohtaa osoitteeseen PL 800, 00099 Helsingin kaupunki tai sähköpostiosoitteeseen port.kirjaamo(at)hel.fi.
Helsingin edustan merialueelle suunnitellusta tapahtumasta on tapahtuman järjestäjän lähetettävä satamakapteenille osoitettu ilmoitus viimeistään viikkoa ennen tapahtuma-ajankohtaa osoitteeseen PL 800, 00099 Helsingin kaupunki tai sähköpostiosoitteeseen port.kirjaamo(at)hel.fi.
Veneilyn kilpailuluvat
puh. +358 9 310 33676
Lupa-anomus tapahtuman järjestämisellepdf, 128 kb
Kuvausluvat
Tavaratoimitukset aluksiin ja huoltoliikenne
Tavarantoimittajien on esitettävä turvatoimialueen portilla esimerkiksi rahtikirja, tilausvahvistus tai muu luotettava asiakirja siitä, että tavaralla on vastaanottaja satamassa tai aluksella. Porteilla toimivat vartijat varmistavat asian oikeellisuuden tarvittaessa tavaran tilaajalta.
Osa varustamoista myöntää vakituisille tavarantoimittajille ja huoltomiehille varustamon oman luvan. Menettelytavat tavaran viemisestä alukseen saattavat vaihdella varustamokohtaisesti.
Kuljettajan on myös varauduttava todistamaan henkilöllisyytensä.
Satamaan saapuvat alukset
Merenkulkulaitoksen antamien, ISPS-säännöstöön liittyvien, määräysten mukaan alus tai sen valtuuttama edustaja toimittaa turvatoimiin liittyvät alusta koskevat, ennakkoon annettavat tiedot Portnet-järjestelmään. Jos tietojen vieminen Portnet-järjestelmään ei ole mahdollista, ne voidaan toimittaa faksilla tai sähköisessä muodossa Merenkulkulaitoksen rannikkoradioasemalle Turku Radioon (MKL:n tiedotuslehti 10/23.9.2005).
Satamiin saapuvat alukset vastaavat itse omien ISPS-turvasuunnitelmiensa mukaisesti kulunvalvonnasta turvatoimialueelta alukseen.
Merimiehet
Merimiesten joustava kulku alukselta ja alukselle pyritään takaamaan mahdollisimman hyvin. Matkustajaterminaaleja käyttävien alusten henkilökunnan tulee kulkea terminaalin kautta määrättyä reittiä, ellei asiasta ole muuta sovittu Helsingin Sataman ja viranomaisten kanssa.
Miehistön jäsenten tulee voida todistaa henkilöllisyytensä turvatoimialueen portilla tai terminaalissa kulkua valvovalle henkilölle varustamonsa myöntämällä henkilökortilla, merimiespassilla tai tavallisella passilla. Mikäli turvatasoa joudutaan nostamaan, henkilön kuuluminen tietyn aluksen henkilökuntaan tulee voida tarvittaessa tarkastaa aluksen miehistöluettelosta, joka on toimitettava turvatoimialueen portille.
Aluksen leimalla varustettu henkilökortti voidaan myös hyväksyä osoituksena tietyn aluksen henkilökuntaan kuulumisesta.
Merimiesten omaiset voivat vierailla aluksilla. Vieraista on etukäteen toimitettava ilmoitus turvatoimialueen portille. Miehistön jäsen voi myös olla portilla vieraita vastassa.
Risteilyaluksia koskevat erityismääräykset
Risteilyalukset kiinnittyvät Helsingin satamassa viiteen eri paikkaan. Hernesaaressa on kaksi laituripaikkaa, jotka muodostavat oman turvatoimialueensa. Länsisataman turvatoimialueen sisällä on yksi laituripaikka risteilyaluksia varten.
Katajanokan terminaalin itäpuolella on kaksi laituripaikkaa risteilyaluksia varten. Vaikka nämä paikat ovat aidatun turvatoimialueen sisällä, alusten välitön lähialue on erotettu aidalla muusta turvatoimialueesta.
Makasiiniterminaalin pohjoispuolella olevaan Pakkahuoneen laituriin sekä satunnaisesti Katajanokanlaituriin kiinnitetään myös risteilyaluksia. Nämä alueet muodostavat omat turvatoimialueensa.
Aidatuille alueille johtavia portteja vartioidaan kun risteilyalus on laiturissa. Aluksen luo päästetään vain sellaisia henkiöitä, joilla on asianmukainen kulkulupa. Muissa tapauksissa vartija tarvittaessa keskustelee aluksen turvahenkilöstön kanssa, joka ratkaisee voidaanko henkilö päästää aluksen luo.
Tavarantoimittajan tai vastaavan on pystyttävä osoittamaan tilausvahvistuksella tai kuormakirjalla oikeutuksensa päästä aluksen luo. Toimituksen oikeellisuus tarkastetaan tarvittaessa aluksen turvahenkilöstöltä.
Linja-autot pääsevät aluksen luo satamarakenteeseen matkajärjestäjän vartiointiliikkeelle tekemän ennakkoilmoituksen perusteella.